Olen Sanna-Kaisa.
Team Koivukaaren perustaja, Koivukaaren Ponitallin yrittäjä. Minusta sanotaan että olen positiivinen. Yltiöpositiivinen. Kun mikään ei riitä, kokeilen tätä blogimaailmaa instagramin, facebookin ja twitterin lisäksi. Haluat varmasti käydä kurkistamassa nekin tilit, löytyvät nimellä teamkoivukaari ja Koivukaaren Ponitalli.
Kirjoitan täällä vain hevosiin liittyvästä työstä. Meidän elämäntavasta, sekä kaiken ajan ja voimat vievästä harrastuksesta nimeltä hevosyrittäjyys. Perhe ja muu elämä talossa on oma juttunsa. Minulla on se toinenkin työ, mutta siitä en aio puhua tässä blogissa.
Olen erilainen ponitäti. Sellainen vilkas ja positiivinen, varmasti Kouvolan positiivisin ponitäti. Olen oppinut näkemään maailman paikkana, jossa hevosilla on erityinen merkitys ihmisen elämässä, ja olen saanut kokea sen myös itse. Tämä ajoi minut hevosyrittäjäksi, minun oma tarinani. Kaikilla meillä on syymme tehdä työksemme jotain tällaista, mitä moni voi pitää hulluutena. Sen tietää vain toinen HEVOSIHMINEN. Olen aina halunnut tehdä jotain muuta, erilaista.
Niille jotka eivät tunne minua, kerron hieman taustaa.
Matkan varrella sattuu ja tapahtuu. Koivukaaren Ponitalli aloitti tarinansa 2012 vuoden lopulla. Päädyin vahingossa yrittäjäksi, sain siihen kannustusta työnohjaajaltani ja innostuin hitaasti ajatuksesta. Ihan vähän vaan ja pienesti, oli ajatukseni. Kunnes eteen tulee jotain järkevämpää.
Alkuun työ maistui ja asiakkaita tuli lisää. Nimesin oman toimintani "ponitoiminnaksi", sillä tallilla oli shetlanninponeja ja jokunen isompi hevonen. Tunnit sisälsivät ennenkaikkea ponien hoitoa ja tallitoimintaa, tämän lisäksi ratsastusta ja kärryillä ajoa. Halusin jakaa hyvää mieltä ja nostattaa lasten ja nuorten itsetuntoa.
Sitten tuli paljon hyvää ja paljon kamalaa.
Olin juuri aloittanut opiskelemaan Salpauksessa hevosharrasteohjaajaksi ja Kiuruvedellä sosiaalipedagogista hevostoimintaa. Ratsastuksen jälkeen seisoin hevoseni edessä ja otin sitä ohjaksista kiinni. NAPS, staattista sähköä osui turpakarvoihin ja hevoseni hyppäsi voimalla ylöspäin, lyöden minua päällään kunnon osuman otsaani. Ilman kypärää olisin kuollut heti.
Kun lievän aivovamman jälkitila ei riittänyt, sairastuin syöpään ja minut leikattiin helmikuussa 2015. Vain reilu 3kk pään vamman jälkeen. Toivuin nopeasti ja jäljelle jäävät arvet oli suurimmaksi osaksi henkisiä. Nyt tuo kaikki kurja on ohitse ja olen päättänyt jättää ne taakseni. Muisti pätkii joskus ja pää puuroutuu liiasta aktiivisuudesta, mutta osaan jo taitavasti tasapainoitella kahden työni välillä niin että voin hyvin. Perhe-elämä ja lapset ovat minulle maailman tärkein asia, hevoset ja yrittäjyys tulee komeana kakkosena rinnalla.
Kuten tuossa mainitsin, mennyt saa jäädä taakse ja minä olen päättänyt jatkaa taas entisellä tavallani siitä mihin jäin. Tosin muutamaa kokemusta rikkaampana. Paljon saan tehdä töitä että kaikki olisi niinkuin ennen, toinen työni sanelee arkeani ja on minun tärkein työni. Onneksi saan olla töissä kotona, se on parasta ikinä.
Tämmönen ponitädin paluu.
#poneistavoimaa
Jatketaan ensikerralla!
